Kiitos kivoista kommenteista ja tsempeistä, joita olen saanut whatsappiin ja facebookkin! Mukava kuulla, että vakkarilukijoita ilmoittautuu. Tähän alkuun vielä kerrottakoon, että olemme ostaneet noin vuosi sitten kaksikerroksisen rivitaloneliön. Talo on rakennettu 2011, mutta olemme remontoineet lähes kaikki pinnat itsellemme mieleiseksi ja muokkaaminen jatkuu tasaiseen tahtiin. Kannustuksien siivittämänä aloitan toisen postauksen, jossa jaan säilytys- ja ripustamisideani.
Säilytystila ja sen puute on lapsiperheen ja varmasti ihan jokaisen kodin tavallinen pulma. Minulla on kiinteiden kaappien lisäksi erilaisia lipastoja ja koreja. Jo kauan on ollut tarjolla mielestäni edelleen kivoja erilaisia ”säilytyspusseja” mm.paperipusseja. Kuitenkaan en itse ole valmis maksamaan erilaisista pussukoista monia kymmeniä euroja, joten olen tehnyt niitä itse.
|
4 |
|
5 |
Lapsen huoneeseen tuunasin kirppareilta löytämistä vanhoista rullaverhoista erikokoisia säilytyspusseja (on muuten kestäviä!) (kuvat 4 ja 5). Pussit on todella helppo tehdä. Laitan kuvan (kuva 6) aukaistusta pikkupussista, jossa näkyvät ompeleet.
|
6 |
Toivottavasti ymmärrettävä
ohje säilytyspussin tekemiseen:
-Taita suorakaiteen muotoinen verhonpalanen kahtia
-Ompele kaksi suoraa ommelta aukioleville reunoille saumavaroilla (yksi reuna jää avoimeksi).
-Sitten käännä pussi toisinpäin ja taita avonainen yläreuna haluamallasi tavalla
Itse ompelin reunan myös siistiksi. Pusseja voi tehdä eri mallisia ja kokoisia.
Seuraavaksi asiaa ripustamisesta. Joululomalla projektini oli saada vessoihimme uutta ilmettä. Vessoissa oli valkoiset (tyypilliset rivitaloasunnon) persoonattomat pyyhekoukut (kuva 7). Alakerran wc:hen (jossa myös kylpyhuone) löysin uudenvuodenreissulla mustat karheat metallikoukut (kuva 6), jotka sopivat samantyyliseen mustaan allashyllyymme loistavasti. Kaverini esitteli minulle Rovaniemeltä aivan ihanan ja idyllisen sisustuskaupan (sisustuspalvelu), josta koukut löytyivät. Sieltä tarttui koukkujen lisäksi mukaan myös muuta kivaa.
|
7 |
|
8 |
Alkuperäinen suunnitelmani oli hankkia vessoihimme sisustuslehdissä näkemiäni "eläimenpääkoukkuja". Hankkiminen oli kuitenkin helpommin suunniteltu, kuin tehty. Vaikka useissa kaupoissa on tarjolla erilaisia eläimenpääsomisteita; koukkuja ei tuntunut löytyvän. Yhdet kivat löysin elloksen verkkokaupasta, ja vinkkasin miehelleni toivovani niitä joulupukilta. Kun mies sitten alkoi niitä tilaamaan, olivat koukut kokonaan loppuneet. Onnekseni siskoni luovutti minulle vuosia sitten ostetun koukun (ikeasta, ei enää myynnissä). Koukku oli metallin värinen, ja tuunasin sen spraymaalilla kulutetun valkoiseksi, tumma väri olisi ollut makuuni liian hallitseva. Tämä koukku pääsi komistamaan yläkerran vessaamme (kuvat 9 ja 10). Ja yksi näyttävä ripustin on mielestäni tarpeeksi yhteen vessaan.
|
9 |
|
10 |
Mukavan lumista torstaita!
Kivoja idiksii :P
VastaaPoista