torstai 21. tammikuuta 2016

Lautaseinän lumoissa

Noin vuosi sitten remppaillessamme pähkäilin alakerran makuuhuoneeseen jotain piristystä tylsiin valkoisiin seiniin (alakerrassa isoin makuuhuone, yläkerrassa kaksi pientä). Yksi tehostemaalattu seinä on jo menneiden talven lumia, ja jotenkin tuntui etten halua maalata kaikkia seiniä värikkääksi. Tuo tunne on jo muuttunut, siitä lisää viimeisessä kappaleessa. :)

Erilaiset raakalautaluomukset ja yleensäkin lauta materiaalina on ollut mieluinen jo pitkään. Lautaseinän mahdollisuutta pohtiessani mietin useita kertoja ”onko tämä jo ihan out?”, ”kyllästynkö heti jo kauan fanittamaani materiaaliin?” ja ”kadunko ratkaisua myöhemmin?" Kysymykset kuitekin olivat tarkemmin ajatellessa todella tarpeettomia, sillä on typerää muokata tyyliään jatkuvasti trendien mukaan. Aikojen saatossa olen kuitenkin huomannut, että oma maku muuttuu väkisinkin jonkun verran tarjonnan mukaan. Olen jo kauan karttanut modernia ja kiiltävää kotia. Tavoiteenani sisustukselle on se "perinteinen sisustuslehtien huolettoman näköisesti sisustettu koti", johon on oikeasti käytetty runsaasti aikaa. Lautapinnat tuovat uusiin rakennuksiin hakemaani tunnelmallista rosoisuutta.

27
Päädyimme sitten lopulta tekemään makuuhuoneeseen diy –lautaseinän (kuva 27) (Googlesta löytyy runsaasti ohjeita). Mieheni teki seinän rimojen päälle, jotta se on helppo halutessa purkaa poissa. Olisin halunnut seinän kaiken karkeimmasta raakalaudasta, mutta karkein lauta olisi ollut käytännössä epämukava esimerkiksi nojata. Lisäksi karkeasta seinästä olisi voinut irrota tikkuja ja seinän olisi saanut maalata aika monta kertaa. Joten teimme seinän "ihan tavallisesta laudasta". Päivääkään en ole katunut tuota tunnelmanluojaa kodissamme.

28
Ensiksi alakerran lautahuone oli ”pleikkarihuoneena” ja seinällä oli vierassänky (kuva 28). Seinä oli ”ihan kiva” ja se keräsi kehuja vierailta. Omasta mielestäni se tuntui kuitenkin hieman irralliselta ja mietin eri ratkaisuja siihen. Muutimme vastikään mieheni kanssa alakertaan ja parisängyn taustalla seinä on päässyt mielestäni oikeuksiinsa (kuva 27). Näyttävälle seinälle riittää tällä hetkellä koristeeksi häidemme toivepuun (kuvat 29 ja 30) toivotuksista tehty viritelmä (joka löytyi hääaamuna autostamme). 

29


30

Tänä keväänä täysivalkoiset seinät (lukuunottamatta lapsen huoneen puolikasta seinää) ympäri asuntoamme ovat alkaneet kyllästyttää. Tulevan vuoden aikana "lautaseinähuone" tuleekin kokemaan muodonmuutoksen. Alakerran huoneen on tarkoitus saada väriä kunnes lapsemme värikkäät lelukaaret ja -matot (äidin on täytynyt tinkiä tyylikkyydestä) poistuvat yleiskuvasta.  Lautaseinää ei missään nimessä pureta, vaan se maalataan samaan sävyyn muiden seinien kanssa. Olen ajatellut makuuhuoneeseemme uudenlaisia murrettuja ja tummia sävyjä.  Kuvissa 31 ja 32 tämänhetkiset suosikkini: petroolin sinistä ja okraa muistuttavat sävyt. Nähtäväksi jää, riittääkö rohkeutta tähän muutokseen (vai onko pelkkä tekstiilien ja somisteiden päivitys tarpeeksi) ja siitä postailenkin tulevaisuudessa!

31

32

Ps. Kodin1:stä saa alv:n verran alennusta lähes jokaisesta tuotteesta sunnuntaihin saakka.
Loppuviikolle odottelenkin uusia ihanuuksia postista!

Mukavaa pakkasillan jatkoa!


2 kommenttia:

  1. Todella onistunut seinä! Voi vitsi! Hienoa työtä kyllä! Kirjoitinkin jo kommentin omaan blogiini, että nyt tämä ajatus tuli taas uudestaan mieleen :) Saapas nähdä tuleeko sitä kuitenkaan toteutettua nykyiseen kotiin, mutta ehkä sitten joskus toiseen :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt vasta huomasin kommenttisi :) Kiitos! Pitääpä seurailla ilmestyykö tellekin ;)

      Poista