Aarteista arvokkaimmat

Viikonlopun aikana kotimme on kokenut pieniä sisustuksellisia muutoksia, joista olen todella innoissani. En ole kuitenkaan ehtinyt kuvata uudistuksia, sillä tämä päivä on kulunut vieraille kokkaillessa ja itsekin kyläillessä. Huomenna teen loppusilauksen ja postailen muutoksista alkuviikosta. Tyngän blogistiurani aikana minulle on muodostunut tavaksi tsekata sunnuntaisin blogin luentamäärät. Tänä sunnuntaina reilun viikon vanhaa blogia on luettu jo yli kaksi tuhatta kertaa. Mukavaa että lukijoita on löytynyt, tavoitteeni ei kuitenkaan ole lukijoiden kahmiminen.Sen sijaan olisin ikionnellinen, jos joku saisi inspiraatiota tuotoksistani. Tänään kirjoitan esineistä, joilla on erityisesti tunnearvoa minulle. Materiaalisia "rakkauksia" löytyy kodistamme runsaasti ja valitsin niistä kolme. Yhdeksi rakkaimmaksi esineeksi nousee ehdottomasti vanhemmiltani saatu piano(kuvat 33 ja 34).

33

34

Pianon tunnearvoa lisää se, että isäni vanhemmat ovat ostaneet soittimen nuorelle urkurille aikoinaan lahjaksi. Pianon löysäsointiset näppäimet tuovat mieleen muistoja lapsuudesta, ja on tunnelmallista soittaa itselle tutulla kapistuksella. Piano on alkuperäiseltä väriltään tummanruskea, mutta vanhempani maalauttivat sen aikanaan valkoiseksi. Tunnearvon lisäksi pianon ulkonäkö miellyttää: se on mielestäni kauniin simppeli, suoraviivainen ja siro soitin. Soittamisen mukavuutta lisää se, että porraskäytävämme on täydellisen hyvä sijoituspikka pianolle, noin 6 metriä korkea aukko lisää sointujen kaikuvuutta kivasti.

34

Toiseksi   rakkaimmaksi   esineeksi   valitsin  keinutuolin (kuva 34).   Keinutuoli  on peritty papaltani ja  se  on  yli sata vuotta vanha. On kiva kertoa vieraille kotoisasti nitisevän tuolin alkuperä.    Keinutuoli   oli   myös    yksi ensimmäisistä     huonekaluista,   jonka  mieheni kanssa saimme ensimmäiseen yhteiseen asuntoomme. Punasävyinen keinutuoli muuttui valkoiseksi yhteisellä tuunaamisella. Nyt muistot yhtä pientä maalipurkkia ja  tarkkoja entisöintiohjeita metsästävästä tuoreesta pariskunnasta hymyilyttävät. Keinutuoli on myös ehdoton huonekalu lapsen kanssa. Vanhan keinun nariseva ääni rauhoittaa myös hoivaajan vauvaa "lullatessa".

35, hääkuva kesältä 2014
(komeilee myös blogin taustalla)

Ja  kuten huomata saattaa kuviin on eksynyt  myös  kaksi rakkaimpaa  ihmisistä; vauva  ja aviomies. Viimeisenä arvokkaana esineenä esittelenkin mieheni pikaisen piirroksen Paris Hiltonista (kuva 36). Joskus seurusteluaikanamme nappasin talteen miehen luonnoksia, ja nykyään tämä kyseinen piirros komistaa makuuhuoneemme  seinää. Mieheni   on  monta  kertaa  yrittänyt  saada minut luopumaan kuvasta.  Se  on kuulemma  ”liian huono”, ”pikaisesti tehty” ja kuvan tulisi esittää kuulemma minua. Kuitenkin   tämä  taulu  toimii  minuun  kuin   Mona  Lisa;   kasvojen  seesteinen  ilme  saa  mieleni rauhoittumaan ja voisin tuijotella sitä ikuisuuksia. (En mieti Hiltonia katsellessani!)

36

                          

Rakkaudentäyteistä sunnuntai-iltaa!