No make up - Freedom?

Olen viime aikoina pohtinut tavallista enemmän ehostamista ja laittautumista. Pohtiminen ei ole yltänyt käytäntöön, vaan alkusysksy on menty aika naturellina lenkkarityylillä (sen kunniaksi blogi täynnä saunanraikkaita kuvia :D). Vaikka perheessäni ja kaveripiirissä ei ole erityisesti meikattu (muitakin poikkeuksia kuin minä löytyy kylläkin!), olen itse ehostanut kevyesti ala-asteesta lähtien. Veikkaan, että kiinnostus hommaan on lähtenyt omasta luonteesta. Kaikenlainen estetiikka (sisustamisen ohella) on aina kiinnostunut. Meikkaamista voidaankin pitää mielestäni yhtenä taiteen lajina!

Laittautumiselle voi olla hyvin erilaisia intressejä, eikä niistä mikään ole oikein tai väärin. Itselle on kuitenkin tärkeää, että ulkonäkö ei ole itseisarvo missään tapauksessa. Tykkään tuunata jonkun verran itseäni, mutta en halua viestittää laittautumisella mitään erityistä, vaan tuntea oloni freesiksi ja hyväksi. Nuorempana kun laittauduin ja "pukeuduin" ahkerasti, tuntui että arvostelijoita tyylilleni löytyi ja ihmiset ajattelivat minun viestittävän jotain erityistä. Erilaisista turhista kommenteista löytyisi liikaa esimerkkejä, joten jätetään ne toissijaiseksi. Nykyään en oikeastaan erityisesti laittaudu, mutta ihan sama ihminen samanlainen arvoineen ja päämäärineen täällä sisällä edelleen asustaa.

Vaikka ulkonäkö ei ole ollut ikinä itseisarvo, niin nuoruusvuosina se ja laittautuminen oli tuhat kertaa tärkeämpää. Katastrofihan se oli, jos joku tuttu sattui tulemaan vastaan ilman että oli ehostanut. Ihmettelin ja  arvostin ihmisiä, jotka pystyivät näyttäytymään tilanteessa kuin tilanteessa täysin naturellina. Ajattelin silloin, että ovatpa he vapaita. Nykyään olen oivaltanut, että vapaus on kuitenkin jotain muuta kun ulkokuorta.

Näitä täysin meikittömiä kuvia en olisi voinut jakaa ikinä vaikka viisi vuotta sitten (eli ei kovin pitkä aika noihin vuosiin!). Nuoruuden reaktioni kielivät omasta epävarmuudesta. [Yleisesti meikkaaminen ei viestitä epävarmuudesta, on ihan normaalia tykätä kaunistautua ja huolehtia itsestään.] Rikkovaa on, että usein juuri herkässä kehitysvaiheessa olevan nuoren laittautumista kommentoidaan ja arvioidaan.  Jos joku sanoi esimerkiksi, että on turhaa meikata itselle hirveä kuori, se aiheutti ei-niin-postiivisia viboja. Olenko minä oikeasti niin säälittävä etten pysty näyttäytymään naturellina? Sen verran psykologiaa lukeneena tiedän, että hyväksi tarkoitetut kommentit kertovat usein kysyjän omasta huonosta itsetunnosta. No onhan sitä itsekin tullut jaettua varmasti monia turhia kommentteja :D. Paradoksaalista muuten, että juuri tuossa iässä moni (myös itse olin) on kauneimillaan, eikä filtteröintiä olisi tämänpäivän näkökulmasta tarvittu. Se todistaa, että kauneus lähtee pään sisältä ja omasta olosta. Nykyään pynttäytymistä "varmasti" tarvittaisiin enemmän, muttei jaksa hirveästi kiinnostaa. ;)

Noin 5 vuotta sitten.
 Tuhat kertaa kauneusihanteiden mukaisempi kuin nykyään,
 mutta luonnollisuus ja tyytyväisyys kaukana!

Olen pohtinut tuota laittautumista ja ulkonäkökeskeistä yhteiskuntaa oman tyttären syntymän myötä paljon. Vaikka toivoin tyttövauvaa kuin kuuta nousevaa, jotenkin tytön kasvatus pelotti hieman. Miten saisimme kasvatettua mahdollisimman tasapainoisen ja itseensä tyytyväisen pikkuprinsessan? Ulkonäkö ja siihen suhtautuminen on yksi osa naisen (tottakai myös miehen) identiteettiä.  Nykyään kun kaivan meikkipussin esille, tyttö ottaa sieltä puuterihuiskan ja taputtelee sillä kasvojansa. Olen jo harjoitellut repliikit sitä hetkeä varten, kun tyttö kysyy saako lainata jotain aarrearkustani. Sinä olet niin kaunis, ette tarvitse mitään filttereitä. Toisaalta jos haluat saat kokeilla.

Maskeeraamiseen suhtautumista tärkeämpänä pidän aitoa suhtautumista toiseen ihmiseen. Minulle on siinä harjoittelemista, etten tyttären kuullen arvostele omaa ulkonäköäni. Tärkeänä tavoitteena on myös, ettei meidän perheessä puhuttaisi arvioivasti vieraista (eikä tutuistakaan) ihmisiä tyyliin "onpa laiha", "erikoisen näköinen" jne. Miehelle prospsit siitä, ettei hän ole ikinä kiinnittänyt erityisesti huomiota ihmisten ulkonäköön. Seurustelun alkuaikoina minä saatoin kiinnittää ja arvioida (mikä kieli vaan omasta epävarmuudesta). Nykyään maailmankatsomukseni on jotekin erilainen, joten eipä tule arvioitua ihmisiä ulkonäöän perusteella. Enkä jaksa enää nipottaa omastakaan ulkonäöstä (ainakaan useimmiten). Suurien silmien ja vähäisien kilojen sijaan tärkeintä on käytös muita kohtaan, ystävällisyys ja hyvä sydän. Voi kuinpa osaisin opettaa tyttärelleni nämä. <3

Ja palatakseni otsikkoon;  I think true freedom is not about make up or about life without make up. Täydellinen vapaus löytyy ihmisen henkiseltä puolelta, eikä sillä ole mielestäni tekemistä sen kanssa, meikkaako ihminen vai ei. Sitä tavoitellen!

PS. Kyllä ne julkkiksetkin osaavat: Alicia Keys, Nicole Richie