Ihanasti alkanut kesä on tarjonnut myös sadetta ja tuulta viime päivinä. Mikä sopisikaan paremmin myrskyisään säähän kuin kynttilät? Niitä on tullut pitkästä aikaa polteltua ihan urakalla. Sadepäivät eivät ole minua muutenkaan haitanneet, sillä olen viettänyt jo lähes viikon sängynpohjalla minun olisi täytynyt jo viettää viikko sängynpohjalla potemassa flunssaa, joka ei tunnu menevän millään ohi. Sairaspäivien piristykseksi tein sisustuksellisen muutoksen keittiöömme.
403 |
Olen jo pitkään suunnitellut ostavani ruokapöytämme ylle jonkinlaisen kattokruunun. Olen etsinyt sellaista yksilöä, jossa on sekä aidot kynttilät että hehkut. Kuitenkaan tuollaisia ei ole kävellyt vastaan. Joten kun toissa viikolla piipahdin pitkästä aikaa taas kirpparilla, silmiini osunut kattokruunu 4 €:lla lähti mukaani. Ajattelin ainakin kokeilla pelkkää luonnontuli -mahdollisuutta keittiön pöydän yllä. Sillä meillä on olohuone-keittiö-akselilla runsaasti erilaisia valonlähteitä, joten uskon pärjäävämme pelkillä kynttilöillä. Kirpparilta löytynyt kruunu on kyllä hieman liian romanttinen makuuni, mutta päätin kokeilla. Valaisimen alkuperäinen väri oli vihreä-kultainen (404, olisi toiminut loistavasti modernissa valaisimessa), joka teki siitä entistä romanttisemman.
404 |
Pohdin pitkään "lampun" uutta väriä. Valkoinen olisi ollut tylsä eikä olisi erottunut tarpeeksi muusta sisustuksesta. Pelkäsin, että olisiko musta kruunu liian hallitseva kyseiseen tilaan. "Värillistä" en halunnut, sillä kruunun ollessa neutraalin värinen, kynttilöiden väreillä voi hyvin muuttaa ilmettä. Päädyin sitten maalamaan kruunun mattamustaksi, mikä modersinoi ja ryhdisti sen ilmettä (405). Mielestäni väri ei ole liian hallitseva, vaan tuo kivasti kontrastia vaaleaan sisustukseen. Ripustin valaisimen juuttinaruilla, joihon pujottelin tyttären hajonneesta korusta pelastamiani luonnonsävyisiä puuhelmiä. Ketju pehmentää kivasti valaisimen ilmettä (406).
405 |
406 |
Jos olen ihan rehellinen, en oikein tiedä pidänkö valaisimesta vai en meidän keittiössämme. Aidoista kynttilöistä tykkään kyllä, sekä valaisimen tuomasta kontrastista. Mutta en ole ihan varma, että onko lampun koukerot liian koristeellisia makuuni. Suunnitelinkin, että voinnin kohotessa voisin sahailla rautasahalla koukeroita hieman yksinkertaisemmiksi. Ja jos tämä kynttiläkruunu jää paikailleen, hankin syksyn tullessa keittiön ikkunaan jonkun kauniin ikkunavalaisimen, jonka voi nopeasti sytyttää. Katsotaan mitä kruunulle tapahtuu, mutta ainakaan entinen Metsolan vaalenpunainen kehikkolamppu ei tule enää tuota paikkaa valaisemaan.
407 |
408, Arkinen kattaus pinaattikeitolle. Pöydän yllä roikkuva metallikruunu lisää kovasti yksinkertaiseen kattaukseen ilmettä! |
Leppoista loppuviikoa (toivotaan hyvää säätä & vointia)!
Koputin puuta ensin, kun sanon, että meillä on onneksi lenssuilta säästytty. Toivottavasti olo kohenee, kurjahan se on kesällä sairastella, tai koska vaan:(
VastaaPoistaHyvä! Onneksi tällä kertaa pikkuinen sästyi pahimmalta, itse ajattelin nyt kerrankin levätä taudin kunnolla pois, saapa nähä pysynkö pedissä ;)
Poista