perjantai 24. kesäkuuta 2016

Kesäjuhlat

424, Pikkuinen "linssilude" huomaa kameran joka paikassa. Ja aina löytyy hymy :).

Keskikesän juhlaa alias juhannusta vietetään tänään. Meillä on suuntana mökki, mutta ajattelin ennen mökkeilyä kirjoittaa hieman vanhempieni alkukesäisistä syntymäpäivistä. He täyttivät pyöreitä vuosia ja avioliittovuosiakin tuli 45, kunnioitettava saavutus! Vanhemmalla iällä oman maun tietää, ja juhlista voi tehdä juuri omannäköiset. Näiden juhlien somistus oli romanttista ja herkkää.  Ruokina nautittiin meille lapsille kotoa tuttuja perusruokia. Aina ei tarvitse olla trendikkäitä erikoisruokia, useaan kertaan testatut perusherkut toimivat satavarmasti. Minä olin "valokuvaajana" juhlissa, ja pahoittelen räpsyjen hieman huonoa laatua. Siinä kiireessä ei ehtinyt olemaan erityisen tarkka.


425

426

Juhalapaikkana oli Pyysalon toimintakeskus Kangasalla (lähellä Tamperetta). Modernissa ja toimivassa paikassa yöpyi reilu 50 ihmistä viikonlopun yli. Juhlissa vieraita oli arviolta yhteensä noin 130. Pihapiiri oli upea golfkenttineen, savusaunoineen ja järvimaisemineen. Meidän perheen tapana on ollut käyttää perinteisesti ulkokoristestuksessa koivuja ämpärissä. Helppoa ja näyttävää! Lisäksi juhlien kukkaloistossa ei ole ikinä säästelty. Juhlista löytyi runsaasti mm. valkoistaa hortensiaa. 


427

428

429

Violetit harakankellot toimivat loistavasti ruokapöytien koristelussa (427). Kesällä ei tarvitse ostaa helposti pilaantuvia leikkokukkia koristeeksi, sillä puutarhoiltakin löytyy runsaasti valikoimaa. Nämä ruukkukukat menevät hyvin jatkokäyttöön. Ulkokoristelun lisäksi myös eteisen koristelussa hyödynnettiin luonnonantimia ihanan herkät kielot olivat jo toukukuulla kukassa etelä-Suomessa (428). Pöytien somisteina käytettiin erilaisia kuvia vanhempieni yhteisen matkan varrelta. Vieraiden on mukava katsella kuvia esimerkiksi puheiden aikana.


430

431

432

Pääruokana oli meidän perheelle kotiruokana tuttu mureke. Pohjoisen herkkuja: rieskaa ja lohta ei tietänkään unohdettu. Jälkiruokana oli jäätelöä vohvelin ja erilaisten kastikkeiden kanssa. Tällaiset perinteiset herkut tuntuivat eksoottisilta: meillä on ollut tapana kokeilla eri juhlissa aina uusia ja "trendikkäitä" leivonnaisia. Ja tämä menu toimi myös lapsille :).

433

434


435

Valkoisten täytekakkujen lisäksi myös kahvilla oli meidän perinteisiä lapsuuden herkkuja. Herrasväen pikkuleivät "pötkön" muotoisina (433), suklaisia unelmatorttuja (434) sekä "hyrriä" (kierrepullia, 435). Makeat veivät kyllä kielen mennessään!

436, Virosta tuotu "valgeklaar" = omenalimukka on meidän juhlien perinteinen juoma.
 Pulloja oli silminkantamattomiin asti. Ettei vaan lopu kesken ;).

437

438

439

Ohjelma sisälsi runsaasti musiikkia. Ohjelma  oli rentoa ja naurua riitti. Kuvassa 437 perinteinen hääleikki hieman muunneltuna versiona vanhemmilleni. Meillä on tapana aina koota juhliin "vieraskirjapöytä", jossa on luettavaa ja katseltavaa. Omissa häissäni se sisälsi vieraskirjan lisäksi mm. kuvia ja mietteitä hääparista sekä toivepuun. Vanhempieni safiirihääpäivän kunniaksi pöytään oli koottu mm. nuorenparin vanhoja kirjeitä, äidin hääkengät sekä erilaisia muistoja lasten pikkulapsiajoista (439).

440, serkukset rannalla

Olipas ne kivat syntymäpäiväjuhlat. Ensi viikolla olisi tarkoituksena juhlia tyttäreni 1-vuotissynttäreitä. "Hieman" pienemmällä kaavalla vain.
 Hyvää juhannusta itse kullekin!

2 kommenttia: