keskiviikko 10. helmikuuta 2016

Vuoden siistein sisustushankinta!

Kotoani peritty perjantain viikkosiivous on ujuttautunut myös meidän perheen arkirutiineihin. Eli ylihuomenna pukkaa siivouspäivää ja lauantain saa rentoutua! Tänä pikku-launtaina haluankin jakaa omat vinkkini ja oivallukset siivouksesta sisustuksellisesta näkökulmasta. Nykymaailmassa visualistin onneksi kaiken "turhan krääsän" ohella tarjotaan kauniita ja käytännölisiä tarve-esineitä, esimerkiksi siivousvälineitä. En ole todellakaan mikään himosiivojaa, mutta siivoustarvikkeiden katseenkestäviksi uudistamisen jälkeen jonkunmoinen siivouskärpänenkin on purrut minuunkin. Kun välineet ovat esittelykelpoisia on helpompi tarttua toimeen, sillä siivouksen aloittaminen ei vaadi esimerkiksi yleipesuaineen kaivamista siivouskaapista kaiken muun sen siällön keskeltä.

67
Annon puinen harjasetti on kyllä ehdottomasti alkuvuoden 2016 siistein (sanan molemmissa merkityksissä :) hankinta! Kauniin siroilla rikkalapiolla ja harjalla on loistava hinta-laatusuhde (harja + rikkalapio maksaa 30€).Tämä puusta ja metallista tehty setti on mielestäni tosi kivanäköinen ja lisäksi myös hyvä käytössä! Lapio-osa on musta, ja siinä kaikki tahrat eivät näy samalla tavoin kuin edellisessä vaaleassa versiossa. Perinteiset sinin muoviset hökötykset saattavat olla käytännöllisiä, mutta eivät miellytä tämän sisustajan silmää.  Halppisharja, joka levittää roskia enmmän ympääriinsä kun kerää (kokemusta löytyy), on ihan turha sijoitus. Sisustuskaupat myyvät myös kauniita puisia välineitä, mutta itse olen tyytynyt tähän kodin1:sen noin puolet edullisempaan versioon. 

68
Olenkin jo aiemmin fiilistellyt Mia design shop:ista joululahjaksi saamaani kivaa tiskiainepulloa. Viikonloppuna samaisesta putiikista tien kotiimme löysi kuvassa 68 oleva yleispesuainesuihkepullo. Kotimainen Cilla`s hyvän mielen pesuaine sisältää vain biohajoavia raaka-aineita, eikä tuotteeseen ole lisätty synteettisiä väri- tai tuoksuaineita. Käytän päivittäin yleispesuainetta mm. kuvassa olevan lapsen vaipanvaihtoalustan putsaamiseen, ja jotenkin tällä myrkyttömällä tuotteella on turvallista pyyhkiä vauvan ihon alle tulevaa alustaa. Lisäksi olen onnellinen purkin kauniista ulkomuodosta, sitä ei todellakaan tarvitse piilottaa kaapin uumeniin. Samantyylisiä pulloja löytyy Oulusta ainakin Stockmannilta (hieman edullisempia siellä), kaira house:sta ja lifestyle nordic:ista.

69

Sisustuskaupat tarjoavat myös mukavan neuraaleja ja tyylikkäitä mustia tiskiharjoja. Itse olen tyytynyt ihan ikean antagen -versioon tiskiharjasta (kuva 69). Sitä löytyy minulle mieluisina mustana ja valkoisena. Värien ystäville on tarjolla myös kirkkaita sävyjä, valitettavasti trendikkäitä murrettuja värisävyjä ei vielä ainakaan ole ilmestynyt. Ja hinta on huimat 40 senttiä! :D


70

Meillä käytetään pesunkestäviä kierrätettäviä luutuja, joiden kanssa olen uskaltautunut hieman väri-iloittelemaankin (kuvan 70 versio taitaa olla Halpa-Hallista). Kestävät luutut pestään koneessa uudelleenkäyttöön; ekologista ja säästeliästä. Kaupat tarjoavat myös kauniin kuviollisia sieniliinoja, mutta tämä on koulukuntakysymys; minä en sitten yhtään tykkää luutuilla pienellä ja paksulla liinalla, jonka sisälle ei voi edes keräillä irtoroskia!

71

Kuvassa 71 ikean kaunis knodd -tynnyri, joka toimii meillä lapsen vaipparoskiksena. Vinkkini lapsen vaipparoskikseen tai ihan tavalliseen roska-astiaan; s-kauppoihin (ainakin) on ilmestynyt vaniljan tuoksuisia roskasäkkejä. Kyllä nyt tämän talon roska-astiat tuoksuvat raikkaalle! Imurinpussiin olen jo vuosia sujauttanut vaniljasokeria, ja imuroinnista jää melkeinpä taivaallinen tuoksu. Kuvassa myös ison rikkalappio-harja kokonaisuuden kanssa samaa sarjaa oleva pieni puinen harja, joka on toistaiseksi toiminut lumiharjana terassikalusteille. Musta metallinen jakkara on löytö Clas Ohlsonilta.

Päivitettävänä näkyvillä olevista siivousvälineistä minulla on vielä pesusienet, joilla pesemme mm. paistinpannut (hienovaraisempaa kuin tiskiharjalla hankaaminen). Niitä meiltä löytyy ainoastaan sekavärisinä ja sienet säilytetäänkin visusti kaapinperällä. Ikealla näytti olevan tyylikäs harmaavalkoinen sieni. Voi olla ettei lähempää löydy, eli ei muuta kuin Haaparannalle reissua yhden pesusienen takia suunnittelemaan... ;)

Leppoista pikku-lauantaita!

2 kommenttia:

  1. Onpa ihana tuo rikkalapiosetti. Ei tarvitse kyllä hävetä, jos sen pitää esillä.

    VastaaPoista