Uudistin ennen niin valeaa alakerran makuuhuonetta ajankohtaisen sinisen eri sävyillä. Seinien maalaaminen petroolin siniseksi tai tikkurilan vuoden värillä "vuonolla" kyllä houkuttaisi, mutta hillitty sisustaja pitää muutokset somisteissa. Sininen on myös mieheni pitempiaikainen lempiväri ja sen rauhoittava vaikutus sopii nukkumatilaan ja onhan se minun tämänhetkinen suokkari :). Rupesin rakentamaan uutta ilmettä makuuhuoneeseen mieheni Usa:sta 9-vuotiaana ostaman pienen unisiepparin pohjalta (kuva 57), jonka nimesimme vauvamme omaksi. Ruskeavalkoisessa siepparissa on muutama sininen helmi. Mieheni on ollut ehdoton intiaanifani jo lapsesta asti; meiltä löytyy ainakin aihetta käsitteleviä kirjoja, nukkeja ja muutakin rekvisiittaa. Minä ostin meille aikuisille sitten oman sinisävyisen ison taikakalun sängyn ylle pahoja unia karkoittamaan (kuva 57).
57 |
Valaisimeksi makuuhuoneeseen löysin ihan sattumalta käytettynä kauniin petroolin värisen ikean lampun, joka on on ohutta metallia ja entistä lamppua suurempi (kuva 58). Inhoan muuten lamppujen johdoissa oleva kantaaa, ja sen irroittaminen on joskus niin hankalaa, että olen jättänyt kuvun paikoilleen. Uutta valaisinta mallaillessa päätin että nyt irrotan tuon ruman valkoisen "tötsän". Mies kokeili ensin irrottaa eri työkaluilla lampun päässä olevaa pistoketta, jotta suojakuvun saisi poissa, mutta turhaan. Tästä lampusta sitä ei oikeasti saanut järkevästi irti ainakaan sosionomi-insinöörikombo. Minun piti kirjaimellisesti hyppiä muovikuvun päällä, jotta sain sen palasiksi (ja oli muuten kestävää muovia) ja näin sain ”möhkäleen" irrotettua. Nyt makkaria koristaa tuo kaunis lamppu keveästi ilman kantakupua (kuva 59).
58 |
59 |
Samaan johtovalitukseen voisin lisätä vielä (varmaan monen naisen tavoin) inhoavani kaikkea elektroniikkaa sisustuksessa. Meidän taulu tv:n musta ja hallitseva näyttö on sijoitettu makkariin niin, ettei se näy heti ovelta (alakerran makuuhuoneeseen sisäänkäynti eteisaulakäytävästä, kuva 60). Olen jo pitkään suunnitellut hankkivani tv -seinälle taulukollaasin, mutta se on vain jäänyt. Kollaasin tarkoituksena olisi se, että ruutu vähän paremmin uppoaisi vaaleaan seinään -melkeinpä yhdeksi tauluksi.
60 |
Toteutuinkin taulukollaasin tänään ja se komeilee kuvassa 61. Kehyksiksi valitsin pääasiassa trendikkäitä ja kauniita kullan ja messingin värisiä siroja kehyksiä. Kuvien ideat lähtivät unisiepparista, ja sellainen koristaakin keskellä taulukollaasia olevia kehyksiä. Kuvien värisävyjen pidin pääasiassa mustavalkoisena, jotta tumma näyttö ei olisi ainut musta katseenvangitsija seinällä. Mutta pitihän sinne joukkoon vähän tuota herkullista sinistäkin laittaa. :). Haluan kuitenkin olla suomalaisten suosiman sinisen kanssa varovainen, sillä se oli jossakin vaiheessa jopa inhokkivärini. (Koen olevani sisustajasielultani enemmän esimerkiksi vaalenapunainen, joka sisustusvärinä jakaa mielipiteet. Ehkä intiaaniminäni pääsulka olisi pinkki. :D) Nämä hankkimani sinisävyiset somisteet onkin helppo tarvittaessa päivittää.
61 |
62, Rauhoittavan tuoksuinen eukalyptuksen oksa sopii hyvin myös makuukamariin |
Kyllä sisustaminen on sitten mukavaa - eikä tarvitse edes osata!
Nyt viikonlopun viettoon Ü
Täältä löytyy hyviä ideoita ☺️ Oon seurannu alusta asti tätä blogia. Sellasia ideoita joita vois itekki toteuttaa ☺️☺️
VastaaPoistaKiva kuulla!
VastaaPoista