Mikäs sen mukavaampaa kuin näillä aurinkoisilla keleillä laitella pihaa? Kesällä olen kyllä todella onnellinen pienestä pihaläntistä (ehkä se kerrostaloasunto ei ole meidän juttu), jota voi oman mielensä mukaan laitella (tai olla laittamatta erityisesti). Ja pihan pienen koon onnellisuus korostuu leikatessa nurmikkoa tai haravoidessa. Tuollaisen pikkupihan hoitaa siis ihan mielellään (jos vain ei olisi nuita pikkukätösiä aina kaverina, jotka syövät ruohoa. Ehkä tuon kellertävän ruohikonkin voisi laittaa pikku-tuholaisen piikkiin;). Meillä on tarkoitus viimestään kesäkuun aikana laajentaa terassiamme noin kaksinkertaisesti sen nykyisestä koosta. Laajennuksen jälkeen aion petsata/öljytä käsittelemättömän puupinnan harmaaksi. Minulla on tapana jo huhtikuun alussa aloittaa arpominen, että laittaako jo kesäkukat vaiko eikö. Nyt menneellä viikolla laitoin ne, tuli hallaöitä tai ei. Ja haluan nyt kuvailla noita vaikka terassi ei ole valmis (ennen kuin kuolevat :D).
|
339 |
Minulla oli tänä vuonna puutarhoille mentäessä kaksi tarkkaa kriteeriä: haluan kokeilla tällä kertaa vain vihreitä kasveja (joten pihakukkasista ei lienee voi virallisesti puhua) ja kasvit tulee sijoittaa lattiatasoa korkeammalle pikkukäsien ulottumattomiin. Toinen vaatimus oli helppo toteuttaa niin, että asensimme terassille hyllyt, johon saa kukkia korkeammalle. Lisäksi hankin pari amppelia ja lattiatasossa olevaan ruukkuun istutin puun, jonka lehtiin lapsi ei yletä. Pelkkää vihreää oli sitten huomattavasti vaikeampi valita kaikkien kauniiden kukkien joukosta. Pitäydyin kuitenkin vihreyspäätöksessä, sillä aikasemmin minulla on ollut oikeastaan aina valkoisia ja vaalenapunaisia kukkia, ja vaihetelu virkistää. Tuntui että vihreitä vaihtoehtoja oli tuhansia ja tuhansia, ja päätös oli vaikea tehdä. Sujauttelin sitten kärryihin vain sattumanvaraisesti jotain vihreää. Sen tiesin, että muratit ja hopelehdet taitavat olla kohtuullisen helppohoitoisia. Muut kasvit yritin valita nahkealehtisyyden perusteella, sillä olen kuullut niiden kestävän vähemmällä vedellä. Istutushommien lisäksi tuli terassi siivottua kunnolla. Lisäksi paikkamaalailin terassikalusteita ja kiristelin niiden ruuveja. Terassin sivuseinä grilleineen oli ennen hyvin tylsä (340). Asensimme (siis vierailulla olevani
isä asensi) seinälle pari hyllyä (341, 342).
|
340, Viimekesän pölyt on nyt kuvasta poiketen jo pyyhitty grillistä! ;) |
|
341 |
|
342 |
Hyllyt ovat käytännössä mustaksimaalattuja laudanpätkiä, johon on lisätty pohjaan kiinnittimet. Laudanpätkät eivät ole ihan suoria, mutta titeynlainen huolettomuus sopii terassille. Hyllyille asettelin sitten somasti erilaisiin purkkeihin noita vihereitä ihanuuksia. Ensin ajattelin maalata punasaviset astiat mustaksi, sillä kotimme ulkokuori on aika kirjava. Toisaalta terassilla näkyy ainoastaan sinistä seinää, joten ne sopivatkin ihan hyvin siihen. Laitoin purkkeihin granitista hankitut kupariset yrttikyltit, joihin naputtelin dymolla kasvien nimet. (Ihan vain varmuuden vuoksi :D). Muratin ja hopealehtien lisäksi mukaan tarttui ainakin hopeaputous, hopeahärkki sekä varjomuratti (343).Sain mieheltä kihlapäivänä palmuvehkan, joita jo sisällä on, joten siirsin sen ulos. Kuulemma sen verran kestävä kasvi, että menestyy ulkonakin.
|
343. Alahyllyllä sijaitseva hopeinen säilytyspussi on kahvipaketti käännettynä nurinpäin.
Terassin sisustuksen voi toteuttaa rennoin ottein! |
|
344, Kuvan kasvi pääsi koristamaan parvekepöytää. |
Amppelit ryhmittelin vierekkäin roikkumaan. Juuttinarumaiset amppelit asettelin vierekkäin (yleensä aina kauniimpi kun esineet ovat ryhmittäin). Toki nuo olisi voinut itsekin naruista sitoa, mutta ajanpuutteen vuoksi hankin nyt valmiit. Jo jollakulla sidontasormea syyhyttää, ohjeet löytyvät
tästä postauksesta. Ruskeat helmet olisi jossain vaiheessa tarkoitus spreijata mustaksi, kuten olen tehnyt isommalle saviruukulle. Isommassa ruukussa on vain muuten hopealehtiä, naruilla je helmillä asetelma on kuitenkin tarpeeksi näyttävä.
|
345 |
|
347 |
Lattiatasossa olevaan isoon betonimaiseen ruukkuun valitsin puuksi pitkän pohdinnan jälkeen kirsikkapuun (348, 349, 350). Sen talvehtiminen ruukussa on iso kysymys, ja ajattelinkin siirtää sen syksyllä maahan syyskukkien tieltä. Meidän pihalta vapautuikin koristeomenapuun kohdalta paikka, sillä jänikset olivat sen talvella täysin jyrsineet, ja puu on nyt kuollut. Suojaus oli siis liian heikko, oppia ikä kaikki! Olipa muuten mukava perjantai-ilta putarhahommissa (näköjään olen tullut vanhaksi :D). Tänään on saanut sitten ihastella luonnon vehreyttä. Katsotaan pitäydynkö pelkässä vihreässä kasvien suhteen, kunnes koko terassi on valmis, vai mitä tapahtuu.. ;)
|
348 |
|
349 |
|
350 |
Vehreyttä viikonloppuun!
Tuo hopeavitja on ihana, itse en sitä tänä vuonna saanut.
VastaaPoistaTuo hopeavitja (joissain suomennettu hopeaputous) on kyllä ehdottomasti mun lemppari noista "kukista". Ois toiminut amppelissakin hyvin, mutta ei ollut puutarhalla, sillä hankin sen muutama viikko takaperin ihan cittariin sisäkukkaosastolta.
VastaaPoista