tiistai 1. maaliskuuta 2016

Kaunit ja terveet kynnet

Vähän erilaista entrausta luvassa tänään maaliskuun ekana päivänä ;). Koloistaan kaivautuva aurinko houkuttelee tuunaman asunnon lisäksi omaa yleisilmettä. Nuoruudessani äitini opetti, että kädet ovat ihmisen käyntikortti. Mikä onkin aivan totta mielestäni. Siististi hoidetut kädet ja kynnet erottuvat niin työhaastattelussa, asiakaspalvelutehtävissä kuin muutenkin elossa. Minä tykkäisin pitää kynteni pitkinä, mutta ne ovat niin hauraat että katkeavat aina tietyssä pisteessä. Omiin häihini päätin kasvattaa kunnolla kynsiä, ja sainkin ne pidettyä ihan hyvinä huolellisen varjelun avulla. Mutta pari päivää ennen häitä yksi katkesi. Se ei kyllä ollut maailman suurin ongelma silloin (kaiken muun hässäkän keskellä :), mutta onneksi kosmetologi pystyi liimaamaan sen, jotta kynteni olivat tasapitkät. 



111


Osittain tämän ongelman ratkaisemiseksi tilasin viime talvena itselleni geelikynsien aloituspakkauksen ulkomailta (täältä :edullinen ja kotiinkuljetus!). Geeli vahvistaa kynttä niin, ettei se katkea, joten kynnet on helpompi kasvattaa. Ja jos haluaa pitkät kynnet ilman kasvattamista, tipeillä saa luonnollisennäköiset (kyllä!) pitkät kynnet. Olenkin olut laitteeseen tosi tyytyväinen. Itse suosin pääsääntöisesti luonnollisen näköisiä kynsiä. Yleensä pidän kynnet  pitkinä, mutta tällä hetkellä on sen verran lapsen pyllynpesurumbaa, että ne ovat lyhyet, mutta kuitenkin värittömillä geeleillä laitettu (111). Geelikynsipaketissa on myös erilaisia työkaluja kynsinauhojen siistimiseen ja huoltamiseen (112). Pohja-, rakenne- ja viimeistelygeeli löytyvät pakkauksesta värittöminä. Halutessaan voi tilata lisäksi myös värillisä geelejä tai kirkkaan geelin päälle voi laittaa tavallisen lakan.




112, kuva lainattu NDED:in nettisivuilta


Tilatessani laitetta kuulin erilaisia kauhutarinoita kynsien liskoittumisesta ja muutenkin pilaantumisesta (siis kun niihin laittaa geelit). Minä en ole sellaista kokenut, toki luonnollista kynttä viilatessa siitä irtoaa kiiltoa, ja jos viilaa likaa, kynnen pinta voi vahingoittua. Kynnet ovat kuitenkin kasvava luonnonvara, ja geelikynsiä tulee hoitaa välillä. Entraus onkin kätevää, kun itse omistaa laitteen. Ennen pelkästään lakkailin kynsiä (kynnelillä pääasiassa), ja tuntui, että lakka kului lähes parissa päivässä. Geelikynsiä huollan noin parin viikon välein. Olen tehtaillut laitteilla kynsiä myös kavereiilleni, ja esittelenkin yhden tuoreen esimerkin kaverilleni tekemistä nudekynsista (113). Osaan kynsiin laitettiin maltillisen mittainen tippi, hieman pidempiin kynsiin riitti pelkkä viilaus. (Valitettavasti kuvat otettiin vahingossa eri käsistä, mutta lähes samanlaiset olivat kummassakin aloitus- ja lopetusnäkymät.)


113

114

Kuten kuvat ehkä kertovat, rakastan oman asunnon tuunailun lisäksi myös ihmisten "tuunailua" (jos niin voi sanoa). Nykyään teen itse niin kynnet, kasvohoidot kuin hiustenhuollotkin. Itse tekemällä säästää myös hurjasti, vaikka olenkin alkanut hoitoja/huoltoja tekemään vain silkasta mielenkiinnosta. Silloin tällöin on kyllä kiva käydä ammattilaisella hemmottelussa. Mutta omassa kotihoitolossakin saa myös (ainakin minä:) luksuksen tuntua!

115,
kännykkäkuva juhlakynsistäni ranskalaisella manikyrillä

Timanttista tiistaita!






6 kommenttia:

  1. Hyvä idea tuo geelikynsilaite. Aloin miettiä hankintaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ainakin omalla kokemuksella suosittelen, minulla ei ole toki ollut ammatilaisen laittamia, joten en tiedä mikä on ero!

      Poista
  2. Vähän erilainen aihe:) Se on totta että kauniit kädet toimivat käntykorttina

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jepulis. Seuraavaksi kyllä palataan sisustamiseen!

      Poista