Muutama kuukausi sitten kyllästyin totaalisesti olohuoneessa
ja keittiössä pyöriviin läppäreihin. Meillä on musiikkihuoneessa työpöytä,
mutta siellä tulee tuskin koskaan (lukuunottamatta joitain harvoja koulutehtävätapauksia)
oltua tietokoneella. Siispä päätin hankkia olohuoneen yhteyteen työpisteen.
Nykyään on tarjolla paljon erilaisia siroja työpisteitä. Esimerkiksi hobby hallissa olisi ollut parikin ihan kivaa ja edullista läppärihyllykköä, mutta pohdinnan
jälkeen halusin hankkia string –komponenteista rakennetun pienen työpisteen. Tuohon
rahaa olisi mennyt useampia satasia (en alkanut laskeskelemaan tarkemmin) ja
sovimme mieheni kanssa, että voin hankkia hyllyn, mutta jospa tällä kertaa
odottelisin vähän aikaa.
|
196, musta lehtikotelo ikeasta,
säilytysrasia hemtexiltä,
vaaleanpunaiset lasipullot ikeasta |
Päätin kärsivällisesti odotella stringin hankintaa toukukuulle. Taanoisella hiihtolomaviikolla kirppikseltä löytyikin kuitenkin jotain muuta
stringin tilalle, nimittäin lundia –hyllykkö. Olen ihaillut lundia –työpisteita
useassa eri blogissa, mm. puolitoista kerrosta kotia -Mari on tuunannut
upean työpisteen. Meillä tarve on korkealle ja kapealle työpöydälle/hyllykölle, ja tarkemmin tutkimatta ajattelin ettei
lundioista sellaista löydy. Mutta kylläpä vaan löytyi ja törmäsin kyseiseen yksilöön punaisen ristin kontissa sattumalta. Korkeaan
hyllyykkön voi läppärin lisäksi sijoittaa muita tavaroita (jes, hyllytilaa
lisää!). Löysin torista (Helsingistä) hyllyyn vielä yhden ulkonevan levyn, joka on
oikein soppeli pieneksi työtasoksi läppärille. Sisko kiikutti levyn pääsiäiseksi Tampereelle, joten kiitokset hänelle.
|
197, lundian alkuperäinen sävy |
Hyllyn puuosat olivat alkujaan voimakkaan keltaiset männyn
väriset (197) (voih kuinka kaunis olisi ollutkaan esim. vaalea koivu & valkoinen -yhdistelmä). Ensin ajattelin maalata hyllyn täysin valkoiseksi. Meillä olisikin
ollut sopivasti otex –tartuntamaalia pohjalle ja päällyskerrokseen valkoista huonekalumaalia. Toisaalta lähes
kaikki huonekalumme ovat valkoisia ja lattia harmaa, joten puun väri tuo lämpöä. Mielessäni pyöri kuultomaalaus, mutta tiesin sen vaativan vaativampia pohjatöitä verrattuna tartuntamaalin pohjatöihin. Meillä ei jostain syystä ole hiomakonetta (olemme lainanneet aikaisempiin projekteihin ja pitäisi ostaa, muttemme ole saaneet aikaiseksi), joten ajattelin etten jaksa lähtä hyllykköä varten sellaista lainailemaan ja teen pohjat kevyesti käsihionnalla. Projektini alkutaipaleilla satuimme olemaan kylässä kavereillamme, joilta hiomakone löytyy. Mainitsin suunnitelmistani ja he tarjosivat hiomakonetta oitis lainaan (kiitos siis sinnekin päin :). Näin sain pohjatyöt huolellisesti tehtyä (toki vanhasta ei tule ikinä uutta, muttei tarvikaan) ja päätin kunniottaa tämän meidän lundian alkuperäistä väritystä. Keltainen mänty ei ole hiottunakaan missään nimessä mieleeni, joten kuultomaalasin pinnan valkoisella lumi -sävyllä.
|
198 |
Osmo color –osottautui loistavaksi tuotteeksi kuultomaalaukseen (aika
hintavaa, mutta erittäin riittoisaa). Hieman pelkäsin öljyvahan laittamista,
sillä mielessä kummitteli vielä helposti valuvalla supilla maalattu sauna. Osmo
color osottautuikin aivan erilaiseksi tuotteeksi, ja sitä oli helppo käsitellä. Mäntyyn ei yksi kerros tuotetta
riittänyt, sillä keltainen puu kuulsi liikaa läpi. Sudin (vaahtomuovipensselillä) kaksi kerrosta osmoa, ja lopputuloksesta tuli vaalea, muttei täysin valkoinen. Ja jos jossakin vaiheessa tuntuu, että haluan hyllyn kokonaan esim. valkoiseksi, voi puuvahan päälle maalata.
|
199 |
|
200 |
Lundioihin löytyy sekä avonaisia että suljettuja tikasosia (päätylevyjä). Meidän hyllykössä päädyt olivat kiinni, ja mietin ensin avonaisien tikaksien hankintaa. Suljetut reunat/päädyt osottautuivatkin käytännölliseksi ratkaisuksi loppupeleissä. Hylly löysi siis paikkansa "eteisaulasta" portaitten alta (200). Nyt hyllyn (useasti varmastikin) sekalaiset tavarat eivät näy olohuoneeseen, vaan suljettu reuna näyttää siistiltä. Paikka on ihanteellinen myös työskentelyyn; portaitten alle ei tule suoraa luonnonvaloa ja läppäriä on hyvä käyttää. Työpöydällä tyoskennellessä näkee suoraan kuitenkin olohuoneeseen ja keittiöön. Omaa rauhaa kaivatessa voi siirtyä yläkertaan työkentelemään, mutta veikkaanpa tämän paikan olevan huomattavasti mukavampi. Läppäritason alle laitoin erikseen tason koulukirjoille. Koulutehtäviä tehtäessä teoria luetaan kirjoista, ja lukemiseen onkin kätevä lukuvalo, jonka paikkaa voi vaihdella (201,202).
|
201 |
|
202 |
Työtuoliksi halusin siron jakkaran. Päädyin ikean lempparimallistoni sinnerlig:in korkki -jakkaraan (203). Kuten kuvat kertovat, ikealta löytyi myös kaikkea kivaa hyllykköä kaunistamaan.
|
203 |
Tämä hyllykkö on ensimmäinen kirpputorilta ostettu huonekalu (retropinnasänkyä lukuunottamatta) ja olen kyllä tyytyväinen (pakko mainita, että kuvat eivät ole parhaita mahdollisia, sillä portaitten alle vaikea kuvata). Lundiat ei käytettynäkään ihan ilmaiseksi lähde, mutta jos hylly on kestänyt jo useamman kymmentä vuotta, uskon sen kestävän toisetkin samanlaiset vuodet.
Vähänkö tuli hieno :>
VastaaPoistaKiitos, tykkään kyllä itsekin ;)
PoistaPeukutus lopputulokselle, hieno! Ja paikka on kun tehty tuolle hyllylle.
VastaaPoistaJuu sopii kyllä hyvin tuohon "koloon". Kiitos sinnepäin inspiraatiopostauksesta. Ü
VastaaPoistaTuosta tuli kyllä tosi kivan näkönen! ☺️
VastaaPoistamattimyöhäinen kiitos :)
Poista