sunnuntai 13. marraskuuta 2016

Pikainen isänpäiväpostaus


Tänään vietetään isänpäivää. Tärkeä päivä, joka koskee meistä jokaista jollain tavalla. Isänpäivään voi ilon lisäksi liittyä surua ja muita suuria tunteita. Mielestäni isänpäivä on merkityksellinen kaikkine mahdollisine "teennäyksineen". Vanhemmuudesta puhuttaessa keskitytään usein äitiin, joten on tärkeä huomioida erityisesti myös isä. Isien tarpeisiin ja oikeuksiin on alettukin kiinnittämään viime vuosina enemmän huomiota (esim. neuvoloissa). Onneksi! Omalla kokemuksella kuitenkin esimerkiksi juuri neuvolat keskittyävät aikalailla äitiin ja lapseen.


Meillä isä sai juhlapäivänsä aamuna perinteiset kahvit sänkyyn. Kakkua ei tällä kertaa leivottu itse, sillä sankari rakastaa munkkeja ja muffinsseja, ja hain niitä Arnold`s:lta Munkissa oli kaksi kynttilää, sillä tämä oli virallisesti toinen isänpäivä. Tavaraa emme tänä vuonna isälle hankkineet. Hän saa nauttia hyvästä ruoasta, rentoutua (laiskotella) sekä tietysti viettää päiväänsä hyvässä seurassa :D! Isänpäivään kuuluu  tietysti oman lapsen isän lisäksi oma isä, sekä lapsen toinen pappa. 


Tyttö toi päivähoidosta itse leivotun jättikeksin isälle lahjaksi. Täytyy myöntää, että otimme sen nauttimiseen varaslähdön. Isosta keksistä riitti koko porukan päiväkahvimakeaksi. Myös cookiesit ovat meidän isän suosikkeja, nyt taitaa olla makeannälkä pariksi päiväksi tyydytetty. (Ja ei, hän ei todellakaan syönyt kaikkia munkkeja heti sängyssä ;).

Täytyy vielä tähän loppuun hehkuttaa hieman epätavallisesti, että olen onnekas, sillä omaan elämääni on sattunut aivan loistavia isähahmoja. Kiitos heille! <3
Iloista isänpäivää!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti