Mistä tulet positiivisuus?

Katselin yksi päivä hääalbumiamme, johon olemme kirjoittaneet miehen kanssa kolme parasta asiaa toisessa. Yksi miehen antama paras ominaisuus minulle oli "positiivisuus". Hätkähdin hieman tuota luonnehdintaa, ja aloin miettiä, että olenko minä positiivinen ihminen. Pidän itseäni monesti vähän negatiivisena, tarkemmin sanottuna pessimistisenä ihmisenä. Voi meidän lapsi-raukkaa ja hänen tulevaisuuttaan tällä kasvatuksella, en kyllä varmasti pääse tentistä läpi (tähän ikään mennessä en ole tainnut reputtaa ainuttakaan tenttiä). Tuntuu, että monesti ulosantini ainakin on liioittelevaa, hieman itsekriittistä ja ehkä pessimististä. Toisaalta kaiken tuon lievän teatraalisuuden alta löydän kyllä aika positiivisen ihmisen; innostun helposti uusista ideoista, olen valmis kokeilemaan lähes kaikkea, en jaksa pahoittaa mieltäni jos jokin pikkujuttu menee pyllylleen ja yleisesti pyrin suhtautumaan ihmisiin positiivisesti. Tuon ihmisiin suhtautumisen olen ehkä opetellut. Vaikeista ja negatiivisista asioista tulee puhua, mutta jos suhtautuu positiivisesti ihmiseen, jonka kanssa ei tule erityisesti toimeen, on lopputulos yleensä parempi.

Kesä 2013  
[kännykkäkuva]

Että ehkä tuossa miehen mainitsemassa ominaisuudessa jokin perä on. Mieheni tuntee minut kaikista parhaiten, ja tietää usein todelliset ajatukseni. Pintakuva saattaa olla erilainen; tutuille tulee joskus puhuttua liioitellun negatiivisesti, ihan vieraille oltua taas yli-positiivinen. Tekisi mieli alkaa analysoimaan tähän minun ja mieheni eroja positiivisen ajattelutavan suhteen. Mutta nuo asiat kuuluvat kaikkialle muualle kuin blogiini. Sen voi sanoa, että mieheni suhtautuu yleensä tulevaisuuteen stressaamatta ja luottaen, kun itsellä saattaa joskus sen suhteen vähän kuohua. Minä puolestaan osaan kyllä iloita hetkessä täysillä!

Kesä 2013
[kännykkäkuva]

Ja palatakseni otsikkoon. Olen miettinyt, että mistä ihmisen positiivisuus kumpuaa. Positiivisen ihmisen kanssa on mielekästä ja viihdyttävää olla tekemisissä. Tuntuu, että positiivisuus on joihinkin upotettu piirre. Näin ei tietenkään ole, vaan positiivista ajattelutapaa voi kasvattaa, mutta silti se tuntuu tulevan jollekin "luonnostaan". Positiivinen ihminen ei todellakaan ole mikään yksiselitteinen käsite. Mielestäni positiivinen ihminen on sinut itsensä kanssa. Positiivisuus näkyy ihmisessä muun muassa niin, ettei hän kritisoi muita ihmisiä runsaissa määrin, pyöri ainoastaan ongelmissa ja on avarakatseinen. Positiivinen kanssakäyminen ei tarkoita automaattisesti  puheliaisuutta ja naurua. Oi miten rahoittavaa on olla vanhasieluisen-ihmisen, joka suhtautuu elämään rauhallisen ja tasapainoisen positiivisesti, lähellä.

Kesä 2016
[kännykkäkuva]

Ajavatko ihmisen erilaiset lähtökohdat & elämänkokemukset toiset positiivisiksi ja toiset negatiivisiksi? Jos näin on, miten sitten selittää että "vaikeista" elämänkokemuksista selvinneet ihmiset voivat olla todella positiivisia. Mutta vaikeudet eivät korreloi positiivisuuden kanssa, myös "helpompaa" (ompa subjektiivisia vertauksia!) elämää elänyt ihminen voi olla positiivinen tai sitten ei. Jos puhutaan esimerkiksi rahasta; omalla kokemuksella rikkauksia kahmineet ihmiset eivät ole erityisen positiivisia ja onnellisia. Niinhän se Raamatussakin meni, että köyhä antoi vähäiset lantit kerjäläiselle, rikas ei mitään (okei: nyt meni jo kyllä vähän yli :D).

Ehkä positiivisuudessa on kyse ihmisen temperamenttipiirteistä ja kasvatuksesta. Nykytutkimuksen mukaan raskaanaolevan äidin stressitaso vaikuttaa jo vatsassa olevaan vauvaan. Korkeat stressitasot muokkaavat aivoja ja vaikuttavat näin ihmisen myöhempään elämänasenteeseen ja jokaiselle ihmisille vastaantulevista vaikeuksista selviämiseen. Ja täten myös positiivisuuteen. Toisaalta monesti todella vaikeista elämänolosuhteista ponnistaaneet ihmiset ovat erityisen positiivisia ja osaavat arvostaa eläämäänsä. Ehkä kyse on siis kaiken muun ohella omasta temperamentista, ympärillä olevista ihmisistä ja sattumasta usean asian suhteen. Raskaanaollessa oli muuten raadollista lukea, että stressaaminen voi vaikuttaa merkittävästi lapseen (en ihan huvikseen lue kyseisiä teoksia, vaan opiskelujen puolesta). Itse olin juuri raskaana tavallista stressaantuneempi (ja tiedän sen olevan näin monilla). Usein tuntuu että stressaantuneeseen elämäntilanteeseen ei voi itse edes vaikuttaa. Lohdullista on, että esimerkiksi lapsen kasvussa voi korjata vielä paljon myöhemmällä iällä. Onneksi aika pian raskauden jälkeen stressitasot "normalisoituvat". Ainakin toistaiseksi ;).

Neiti vajaat 2 viikkoa kesällä 2015  
[kännykkäkuva]

Jokaisen ihmisen ajattelumalliin vaikuttaa kodin arvot. Meillä on aina korostettu (ainakin puheissa) henkisten arvojen hyvyyttä materialismin ihannoinnin sijaan. Vanhempani hullaantuivat aikoinaan Intiaan, ja reissasivat siellä useamman kerran. Koska "Intialaiset ihmiset ovat niin positiivisia, iloisia ja mukavia vaikka elämänolot eivät ole kultaa." On totta, että usein kolmannen maailman ihmisten  sanotaan olevan yhteisöllisimpiä, ja välittävän länsimaalaisten sijaan enemmän toisesta ihmisestä ja näin luovan poisitiivisuutta. Mutta väistämättä herää ajatus, että kuinka paljon tuo positiivisuus on vain pintaa? Tottakai turistit tykkäävät matkustaa ihanien ja iloisien ihmisten sekaan. Pinnan alla on esimerkiksi Intiassa oman tiedon mukaan vaikeita kastiasetelmia ja ihmisten sortamista.

Kesä 2016
 [kännykkäkuva]

Siitä voikin sitten ryhtyä pohtimaan että onko positiivisuus aina ulospäin näkyvä piirre ihmisessä. Joku voi olla aina iloinen, hymyilevä ja tehokas. Ulospäin positiivisen oloinen, mutta sisimmässään kokea olonsa kaikkea muuta kuin positiiviseksi. Toinen taas saattaa antaa ulospäin negatiiviseksi tulkittavaa viestiä, mutta olla sisimissään oikeinkin tyytyväinen ja iloinen. Joskus esimerkiksi vastasyntyneetn lapsen vanhemman kommentti "meillä nukutaan tosi hyvin" on aiheuttanut itselle ihmetyksiä. Koska todellisuus on selvästi ollut jotain ihan muuta. Sillä jos meillä ei nukuta hyvin, itse kyllä kerron sen julkisesti. Olen huomannut, että jotkut taas haluavat antaa auvoista kuvaa, vaikka oikeasti ollaan ihan poikki ja haettu apua sieltä sun täältä. Toisaalta itse voisin hyvin taas tokaista esim. "on ollut aika haasteellista tämä ja tämä", vaikka asia on mennyt todellisuudessa hyvin. Ilmaisu riippuu tietysti aina vastaanottajasta. Ja en todellakaan tiedä kumpi vaihtoehto on parempi; kertoa hieman kaunisteltua kuvaa, ja positiivinen suhtautuminen voi levitä muillekin. Vai kertoa asiat realistisesti (ja joskus mahdollisesti levittää negatiivista fiilistä)?

Kevät 2016

Tiedän ainoastaan sen, että positiivisuus levittää positiivisuutta. Tuttavani, joka on perehtynyt asiaan tarkemmin, kertoi yhden tutkimusesimerkin. Pääpirteittän muisteltuna se meni näin: Ihmisjoukon käskettiin seisoa tietty aika kaupan näyteikkunan edessä. Heidän tuli haukkua ja kritisoida ikkunan sisältöä. Sen jälkeen mitattiin ihmisten mielialaa, joka oli alhainen. Sama harjoitus (sama aika, samat ihmiset, sama paikka) tehtiin myös niin, että piti  sanoa positiivisia asioita ikkunan sisällöstä. Jälkimmäisen harjoituksen jälkeen ihmisten mieliala oli huomattavasti korkeampi. Tämä todistaa sen, että usein asenne ratkaisee eikä "sisältö". Joskus asennetta voi eri tekijöistä johtuen olla kyllä mahdoton muuttaa.

Itse sain idean tähän tekstiin pohtiessani blogikirjoituksieni sisältöä. Olen aina vierastanut "ylisöpöä" tekstiä, ja halunnut antaa realistista kuvaa elämästä. Blogia kirjoittaessa olen kuitenkin huomannut, että positiivisia tekstejä on mukavampi kirjoittaa ja lukea. Ei haittaa vaikka joskus tulisi vähän kaunisteltua; kaikki tietävät että blogimaailma on monesti vain pintaa, eikä kaikkien ajatuksien ole tarpeenkaan tulla esille. Toisaalta yltiöromantisoimisen välttäminen tulee minulla luonnostaan. Sillä en ainakaan itse jaksa lukea jonkun "aina täydellisestä elämästä", siihen on vaikea samaistua.  Ja tällä bloggaustyylillä lukjoita on riittänyt jokaiselle tekstille useampi sata: edelleenkin pieniä lukuja maailmalle, mutta sopivia minulle.

Mitä tapahtuikaan linssin ulottumattomissa kun ensimmäistä kuvaa otettiin?
Multa näytti maistuvan tytölle!

Ps. Olen käyttänyt tekstissä huolimattomasti eri käsitteitä, eikä käyttö ole varmasti kaikkien teorioiden mukaista. Välillä rinnastan positiivisuutta optimistisuuden, tyytyväisyyden ja onnellisuuden kanssa. Nuo termit eivät tietenkään ole identtisiä, mutta yhtäläisyyksiä sisällössä on. Termien sijaan tärkeämpää olisi, jos joku ymmärtäisi tämän viestini sisällön. Ja ehkä saisi siitä jotain.

Pps. En uskalla enää tarkistaa mieheltä tuon positiivisuus -määritteen paikkansapitävyyttä, vaan kellun sen tuottamassa mielihyvässä. Tilanne saattaa olla muuttunut muutamassa vuodessa ;).

Pikkuisen positiivisempaa perjantaita!