Meillä on yläkerrassa ihan kivan kokoinen wc. Kaksikerroksista taloa ostaessa kriteerinä oli se, että kummastakin kerroksesta löytyy oma wc, ja taitaapa se melkein kaikista kaksikerroksisista asunnoista löytyäkin. Wc on ollut käytännöllinen ja se on meidän "hampaidenpesuvessa". Usein saniteettitilojen sisustus jää vähemmälle, vaikka siellähän vietetään aikaa kyllä joku päivä (toisin kuin esimerkiksi meillä ylimääräisessä makuuhuoneessa joka on jo useaan kertaan sisustettu). Itse olen tuunaillut alakerran wc:ta, mutta yläkerran toiletti on kyllä jäänyt retuperälle. Halusin tuoda sinne ripauksen ylellisyyttä.
|
211, Oksat alkavat vihertämään jo Oulun korkeudellakin! Annon marmorinen tarjotin löytyi kodin1:stä. |
Menneellä viikolla meillä on sairasteltu ja olemme olleet tyttären kanssa pääosin kotosalla. Tälle päälle ei sovi makaaminen ja kunnon salliessa olenkin maalalaillut yläkerran vessaa (ja nyt kun olen jo "terveiden kirjoissa" jaksoin kuvaillakin). Wc:n puiset ikkunanpokat saivat valkoisen värityksen. Tämä projekti oli tarkoitus tehdä heti alun remontissa, mutta jotenkin jäi. Ajatuksena puiset ikkunanpokat ovat kyllä mieleeni, mutta jotenkin tuo ikkuna on mielestäni vähän huonosti sijoitettu, ja puu oli liian tumma & punertava sävyltään. Valkoisena ikkunanpokat jäävät vähemmälle huomiolle. Ylellisyyttä vessaan hain kultaisilla ja marmorisilla somisteilla. Kultaisesta suihkemaalista sai osansa niin kaapin jalakset, pikkuinen ruukku (211) kuin pyyhekoukkukin.
|
212, vessan yleisilme oli tylsä ja kalsea ennen somistusta |
|
213, vessaan saatiin enemmän värejä ja särmää |
|
214 |
Tässä wc:ssä ei todellakaan miellytä sen valaistus. Muovinen loisteputkilamppu peilin päällä (erityisesti) ja katossa oleva valkoinen muovinen plafondi eivät tarttuisi ikinä ostoskoriini. Kuitenkin ne valaisevat todella hyvin, ja tässä tilassa on muutenkin helppo esimerkiksi ehostaa, sillä luonnonvaloakin on runsaasti, joten lamput saivat jäädä. Valaisimien sijaan halusin panostaa hieman rohkeisiinkin somisteisiin. Lastenhuoneeseen (kait) alunperin ostetut kovakuoriaskoukut (214) pääsivät nyt wc:hen kevätkesä-koukuiksi (syksyllä palataan porokoukkuun). Marmoria puisen tarjoiluvadin pohjan lisäksi löytyy uudesta annon marmori -käsipyyhkeestä (216).
|
215 |
|
216, somisteilla saa kivasti ilmettä myös "altaalle" |
Valkoisella matolla wc näytti ihan ok:lta ja somistus yhdisteli kivasti kultaa, kromia, vaaleaa puuta, harmaata ja valkoista. Kuitenkin vaikutelma oli liian harkittu ja sinne täytyi mielestäni saada jotain poikkeavan väristä. Piristykseksi hankin saippuapulloon vaaleanpunaista saippuaa (lempivärini), jota voi pienellä vaivalla vaihdella. Matto sai uuden smaragdin vihreän sävyn. Ostin itse asiassa ensin ikealta uuden pienen lunnonvärisen "tupsumaton" wc:hen. Se teki tilasta liian tunkkaisen oloisen, joten päätin pesukonevärjätä laadukkaan stockmannin valkoisen puuvillamaton. Nitor:illa on muuten tosi-ihania tekstiilivärisävyjä ja tämä smaragdin vihreä on yksi uusista väreistä!
|
217, tummat ikkunanpokat olivat aika hallitsevat |
|
218, nyt kun tausta on vaalea, voi koristeilla "leikkiä" vapaasti |
|
219
Mukavaa loppuviikkoa (puolessa välissä arkea ollaan jo)! |
ihanan raikas lopputulos :)
VastaaPoistawc kyllä piristyi pikkujutuilla!
PoistaKivan näköstä! Nyt on monella ollu blogissaan vessan uusimista ☺️
VastaaPoistasaniteettitiloihin kyllä panostetaan entistä enemmän:)
Poista