perjantai 30. joulukuuta 2016

Blogimuutto ja uusi postaus!



Muuttokello on tikittänyt tovin ja vuoden 2016 pyykit ovat jo kuivahtaneet.. Nyt on aika vaihtaa maisemaa ja muuttaa uuteen osoitteeseen. Blogin sisältö ja nimi pysyy samana. Uusi blogi löytyy osoitteesta, livialle.wordpress.com, klik.Uusin blogistiuraani käsitteleva postaus löytyy tästä. Kaikki vanha sisältö siirtyy myös wordpress.com:iin. Kannattaa pysyä mukana.

 Tervetuloa uudelle alustalle!

keskiviikko 28. joulukuuta 2016

JOULU

Viimeisiä joulukuun päiviä viedään. Lupasin itselleni, että kirjoitan viimeisen jouluaiheisen postauksen nyt. Selailin taaksepäin tämän kuun postauksia, ja jokaisen otsikossa näkyy jotenkin joulu. Voin sanoa, että tammikuun tuulet houkuttelevat jo, mutta palaan aaton tunnelmiin vielä vähän.


Meidän perheen "virallinen joulukuva" ja photobombaus 😙

Pohdin aiemmin täällä joulunviettopaikkaamme. Puntaroimme eri vaihtoehtoja, ja päädyimme juhlistamaan aattoa siskolleni. Joulu oli erittäin rento ja rauhallinen.  Suuria etukäteisvalmisteluja joulun suhteen ei tarvittu; itse kyllä nautin aattona keittiössä hääräämisestä.  Työllistävin aihio joulussa taitaakin olla  lahjojen hankkiminen. Lahjoja tuli perinteisesti liikaa, mutta kaikki olivat mieluisia. Taitaa pukki(kit) jo aika hyvin tuntea makuni! 


Joulukuusi loistossaan.
Joululauja laulettiin lapsuudenkodistani peritystä toivelaulukirjasta, joka on vuosien saatossa kovin kulunut.

Siskoni koti, josta olen aiemmin postaillut, oli oikein kaunis jouluisessa asussaan. Olen muuten toteuttanut yhdessä "kollegani" kanssa muodonmuutoksen kyseisen asunnon yhteen tilaan, mutta siitä ja muistakin jutuista lisää sitten ensi vuoden puolella...





Jouluaattomme runko oli perinteinen: aamulla puuro ja joulurauhan julistus, sitten sauna, 4 aikaan ruoka, 5 jälkeen pukki. Ilta meni rennosti leikkiessä, pelatessa, lauleskellessa, lukiessa ja syödessä. En perinteisesti jaa blogissani perhealbumiin päätyviä kuvia, mutta napsin muutaman otoksen mm. rennosta kattauksesta. Huoleton kattaus toteutettiin ryppyisten liinojen ja ulkoa poimittujen havujen avulla. Jouluateria oli perinteinen. Tänä vuonna jokainen osallistuja sai toivoa haluamaansa pöytään. Näin vältyttiin turhilta ja ylijääviltä ruokalajikkeilta.

Jouluriemua ja suklaata suupielissä.

Isommille lapsille ei ruoka pukkijännityksen takia maistunut. Omassa kodissani on lapsesta asti saanut valita haluamansa joulupöydästä, mitään ei ole täytynyt syödä. Perinteinen joulupöytätarinamme kertoo veljestäni, joka valitsi jouluateriakseen vain yhden herneen. Myös tänä vuonna muisteltiin tapahtumaa. Meidän pallero ei vielä joulupukkia osannut jännittää, mutta ruoka ei oikein maistunut ympäri taloa ripoteltujen herkkujen takia. Aikalaillahan se aatto rakentuu yhdessäolon lisäksi herkuttelun ympärille. Pikkuhiljaa palaa jo mielellään tavalliseen ruokarytmiin ja arkeen.

Uutta vuotta kohti!


perjantai 23. joulukuuta 2016

Joulurauhaa






 On illan sini, luonto vaiti hetkisen
 Ja tähtitaivas harmaa pilvinen
 Kuin kauan sitten taaskin lapsen mielin avoimin
 Mä hiljentyä jouluun tahtoisin
Vaan ajatukset, työ ja arki kiireinen 
On sumentaneet lapsen herkkyyden 
Mä katson kauan ylös talvi taivaan hämärään 
Ja toivon että joulun tähden nään
""

 Sen lapsenmieli löysi, tuntein vaistosin 
Ja tunnelman niin herkän tavoitin 
Nyt aikuisena pienen hetken ohikiitävän 
Voi löytää vielä tunteen lämpimän 
 Jos lapsen vahvan uskon vielä löytäisin
 Niin jouluntähti loistais vieläkin
 Se syttyy niille jotka sen vain nähdä haluaa 
Ja valaisee vain lapsen maailmaa 
""

Toivotan rauhallista joulunaikaa lapsesta otettujen joulukorttikuvien ja yhden lempparijoululaulun sanojen myötä kaikille. Meidän perhe on toimittanut tänään viimeiset jouluaskareet, juhlapäivät ovat tosi lähellä. Nyt on hyvä pysähtyä. Suosittelen vielä lukemaan Maaret Kallion joulupostauksen, klik.

 




Lämmin kiitos myös kaikille joulukortin postittaneille. Tytär ihmettelee yllä olevassa kuvassa seinälle aloittamaani korttikollaasia. Ihan yhtä arvokkaita ovat myös kasvokkain, kännykällä, virtuaalisesti ja ehkä ajatuksissa toivotetut tervehdykset.

 

 Nautitaan armollisesta joulusta!

 





sunnuntai 18. joulukuuta 2016

Tallinnan joulu

Vajaa viikko enää jouluun, hui! Muutama päivä aikaa tehdä viimeiset hankinnat ja leipomiset. Onneksi joulu tulee aina, valmisteluista riippumatta. Viikonloppuna vierailimme pikaisesti naisporukalla Tallinassa. Lukuisat jouluvalot loivat perinteistä tunnelmaa lumettomaan kaupunkiin. Vanhan kaupungin sydämessä sijaitseva joulutori oli aivan ihana. Sanat ovat sunnuntai-iltana vähissä. Joten kännykkäkuvat puhukoot puolestaan.


Vanhan kaupungin "portti" ja punaiset jouluvalot.



Kojuista mukaan tarttui mm. kuvan tupsulakki.

Vanhan kaupungin kapeille kaduille oli ripoteltu runsaasti joulukuusia.


Suosittelen Tallinan joulutoreilla piipahtamista lämpimästi kaikille!🎇 Toki Helsinginkin Tuomaan markkinat tarjosivat nähtävää ja taitaapa joulutori Oulustakin löytyä. Saa nähdä, ehtiikö Torinrannassa vierailla lainkaan. Kauppahallin makoisaa riisipuuroa olisi kyllä kiva käydä maistelemassa.

Levollista sunnuntai-iltaa!

keskiviikko 14. joulukuuta 2016

Kaverijoulu?

Paperinen sydänkoriste on tytön askartelema.

Kumman suvun kanssa viettäisimme tämän joulun? Tuttu kysymys alkaa pyöriä mielessä aina marras-joulukuussa. Aikasempina vuosina meillä on ollut tarkka visio joulunviettopaikan suhteen. Yleensä aatto on vierähtänyt toisen suvun ja joulupäivä sitten toisen kanssa. Tänä vuonna vaihtoehtopaikkoja joulun suhteen on useita, mutta emme ole osanneet tehdä päätöstä asian suhteen.


Talviset kortit luovat joulutunnelmaa eteiseen.

Aloitin joulun fiilistelyn jo lokakuussa. Kiireentunteen keskellä tunnelmointi on hiipunut, ja joulun tulo perinteisesti yllättää.Tekstin lomassa olevissa kuvista huomaa että vaikka joulufiilis on ollut ihan viime päivinä hakusessa, on jouluisia elementtejä ilmaantunut sisutukseen lisää.

Pyörittelin aatonviettopaikka -kysymystä (onko tämä sana?) yksi päivä kaverilla, ja saimme kutsun heille joulunviettoon. Täytyy myöntää, että ensin tyrmäsin kutsun; eihän perinteistä voi luistaa. Pienten pohdiskelujen jälkeen aloin miettiä, että miksipä ei. Olisi kiva kokea joulu kaverienkin kesken. Suvussa ei ole mitään vikaa. Mutta sukulaisia tulee nähtyä muina joulupäivinä ja whatsupp käy jo kuumana suvun uudenvuoden suunnitelmista. Miksei siis viettäisi aattoa epäperinteisesti?


Maistuisiko joulusuklaa perinteiseltä kaverin viltin alla?

Mietintämyssyt ovat hohkanneet kuumuuttaan viimepäivinä. Jouluihmisenä tuntuisi vähän hassulta poiketa perinteistä. Olen vannonut etten ikinä haluaisi etelän lämpöön jouluksi. Mutta vaikka en halua viettää joulua palmun, ehkä se menisi kaverin kuusen, alla. Joulussa tärkeintä on mukava yhdessäolo, tunnelmointi ja tietysti kristillinen sanoma. Lopullista päätöstä ei olla tehty, toivottavasti se saadaan aikaiseksi joku päivä. Nyt annan mietintämyssyn jäähtyä rauhassa, ja tämähän päätös ei ole ainoastaan omissa käsissäni. Kaikki vaihtoehdot ovat varmastikin toimivia 😚.




Diy: Joulupallo suodatinpapereista:

 1.Aseta kaksi suodatinpussia päällekäin.
 2. Piirrä päällimmäiseen paperiin ympyrä (itse käytin mallina kynttilökippoa, jonka halkaisija n. 8 cm).
 3. Leikkaa paperit piirroksen mukaisesti.



4. Nido ympyrät keskeltä yhteen.
5. Rypistä paperit yksi taso kerrallaan aloittaen päällimmäisestä. Papereista syntyy ikäänkuin ruusukkeita.


6. Liimaa ruusukkeet esimerkiksi joulupallon pinnalle. Kuumalimapyssy on erityisen hyvä tähän tarkoitukseen, mutta liimasin itse ruusukkeet tavallisella liimalla ja onnistui. Kuivumisaika on vain hieman pidempi.



7.Liimaa koko pallo täyteen ruusukkeita niin, ettei pohja näy. Anna kuivua. Kuivuneita ruusukkeita voi vielä muotoilla rypistämällä tai leikkaamalla.

8. Nyt kaunis runsastekstuurinen joulupallo on valmis! Ruusukepallo on helppotekoinen, mutta ei ajallisesti maailmannopein diy-koriste.


Diy: Korkkinen joulukuusenkoriste:

1. Hahmottele korkkialustaan (minulla käytössä ikean avskild -tabletti) piparimuotilla haluamasi  kuvio. Kuvio kannattaa piirtää ohuella tussilla, jolla saa tarkkaa jälkeä.


2. Leikkaa korkkialustaa kuvion mukaan. Terävät ja pienet kynsisakset ovat hyvä valinta tarkkaan työskentelyyn (joskin oman ideologiani mukaan itsetehty saa näyttää itsetehdyltä).


3. Tee piparikuvioon narulle reikä esimerkiksi neulalla tai saksien ohuella päällä. Rei`itintä en suosittele korkin työstämiseen, sillä se murenee helposti. Pujota reikään naru (esimerkissä juuttinaru) ja solmi siihen halutettasi mukaan puuhelmi (saa esim. Kärkkäiseltä tai askartelukapoista).

Korkkinen piparikoriste on erittäin helppo ja nopeatekoinen. Täytyy myöntää, että inspiraationa oli aarikan pipari-kuusenkoristeet.


Kumpaakin ohjetta voi soveltaa ja muokata lukuisilla eri tavoilla.
Mukavia pakkaspäiviä!
Ps. Onhan mahdolliset joulukortit postissa? 😉

perjantai 9. joulukuuta 2016

On taas aika hyasinttien




Leikki/peli/vierashuone; siinäpä monta funktiota yhdelle huoneelle. Yksinkertaisimmillaan nuo funktiot täyttyy, kun huoneesta löytyy leluja, pelikonsoli ja vierassänky. Juurikin edellä mainitut elementit löytyvät alakerran "lautahuoneestamme". Kyseisen huoneen sisustus alkaa olemaan tällä hetkellä valmis. Joten näpsinpä sieltä muutaman kuvan. Voisin sanoa, että tämä huone on sisustettu jämäkalusteilla ja -somisteilla. Silti huoneen tunnelma on omaan makuun rauhoittava ja rento.




Tuo ihastuksen ja vihastuksen kohteena oleva lautaseinä on kiva. Mutta joskus se tuntuu liian kolkolta. Kolkkouteen saattaa vaikuttaa se, ettei seinällä ole ollut tauluja ja vain vähäisiä somisteita. Huoneen taulukollaasi on sijoitutettu vastapäiselle seinälle ruutua häivyttämään. Jotakin pehmeyttä olen puuseinälle kaivannut, ja sain idean solmia siihen makramee -seinävaatteen/ryijyn vanhasta projektista yli jääneistä matonkuteista. [Ryijy paksusta villalangasta lähentelisi täydellisyyttä.] Ohje helpon ryijyn solmimiseen löytyy täältä. Itse solmin ryijyn lyhyeen verhotankoon (joka hankittu kärkkäiseltä; myös matonkuteita löytyy kyseistä kaupasta). Valkoinen ryijy  ei erotu kovin hyvin valkoisella seinällä, mutta suuri seinävaate tuo pehmeyttä tilaan.

Myös iso matto pehmentää tilaa. Mattona on vanha olohuoneen harmaa puuvillainen matto. Ihan ok mielestäni tännekin 😉. Päiväpeite on muuten aikoinaan anttilan alennusmyynneistä torkkupeitoksi ostettu harmaa pellavaliina. Se on värjätty mustaksi, ja olohuoneeen sohvan torkkupeiton sijaa toimittaa Anno:n toinen ihanuus.

  

Yksinäinen seinävaate kaipasi kaveria, ja sai sellaisen havukranssista. Solmin tuttuun tapaan kranssin havuista rautalangalla.Havukranssista saa helposti näyttävän koristeen esimerkiksi ulko-oveen. Tähän tilaan pyörittelin tarkoituksella ohuen seppeleen.


Ensimmäinen joulukukkakin on havujen lisäksi haettu meille. Pienen pieni hyasintti sai ruukun keittiön lasipurkista. Läpinäkyvässä ruukussa kukka ja sen juuret erottuvat selvästi. Jään odottelemaan hyasintin vaaleanpunaista kukintoa. Huoneessa on muutenkin roosaa tyynyjen muodoissa. Vaikka olkkarista olen pastellit heivannut pois, täällä ne toimivat talvellakin! 

Vähän sekalainen seurukuntahan tämä tila on, mutta onnellisella tavalla. Huone on meidän porukalla aika vähäisessä käytössä. Ehkä tänä iltana käperrymme vielä miehen kanssa sängylle viltin nurkkaan. Käsiini taidan ottaa kaverilta lainassa olevan Lujasti lempeä -teoksen.

Viikonloppuja!

perjantai 2. joulukuuta 2016

Ihania diy -jouluideoita

Joulukuu on kiepsahtanut käyntiin. Toinen päivä! Tässä perheessä ei ole tänään avattu muuta kalenteria kuin facebookin parisuhdekanlenteri. 1-vuotiaalle ei löytynyt kivaa kuvakalenteria, ja en halunnut vielä suklaista yksilöä. Ensi vuonna sitten! Nyt kun ollaan jo joulukuun puolella ja lumikin on maassa tukevasti, on aika esitellä jouluisia diy -ideoita. Olen tuunaillut luonnonmateriaaleista meille modernin henkisiä koristeita. Punainen tonttuperhe ilmestyy sisustukseen vasta lähempänä 24. päivää.






Makuuhuoneen kattoa koristaa "lentävä oksa". Unelmissani oksan paikalla roikkuu rennosti vihreitä havuja. En usko että (ainakaan) mieheni haluaa nukkua varisevien havujen keskellä, joten riisuttu koivunoksa saa kelvata. Oksaan ripustin eläinaiheisia joulupalloja (citymarketista). Palloissa on ihanan rauhallinen sävymaailma. Eläinaiheet ovat olleet mieleisiä sisustuksessa jo pitempään. Tähän oksaanhan voisi laittaa vaikka mitä muitakin koristeita, mutta haluan pitää sen simppelinä.





Olen jo aiemminkin puhunut rakkaudestani tuoksuviin eukalyptuksenoksiin. Solmin kahdesta oksasta rennon kranssin meidän olohuoneeseen. Kranssiin valitsin pienilehtisiä oksia. Kranssi toimii kuivattuna, joten se tulee koristamaan sohvan vierustaa luultavasti aika kauan.Eukalyptus on siitä hyvä valinta, ettei se varise kuivuessaan.


Kranssiin tarvitsee vain oksia, sakset ja rautalankaa. Kiinnitin ensin kaksi oksaa yhteen rautalankapätkällä "pötköksi". Sitten aloin pyörittää rautalankaa koko oksan ympärille ja muokkasin muodon mieleiseksi. Jos kranssista haluaa tehdä helposti muotoiltavan, kannattaa rautalankaa sitoa koko matkalle. Kranssi on yksinkertainen, tyylikäs ja ihanan tuoksuinen.







Granit:in lasikupu pianon päällä kaipasi jotain jouluista koristeeksi. Poimin pihalta pari käpyä (jotka olivat kyllä työn ja tuskan takana löytää, oravat ilmeisesti olleet aktiivisia). Spreijasin kävyt kultaisiksi ja
voilà! Ihanan tunnelmallinen ja jouluinen (sekä edullinen) asetelma on syntynyt.

Ihanaa joulukuuta jokaiselle!